Maa ja kansa
Rudolf Sirge · Kansankulttuuri · 1961

Maa ja kansa
Romaani
Rudolf Sirge · Kansankulttuuri · 1961
Vuoden 1940 murrosaika jakaa maaseudun kansan eestiläisessä Heistren kylässä kahteen leiriin. Työläisten puolella on johtajana renki Karl Allik, isäntien puolella vanha Logina. Molemmat rakastavat maata, mutta tunne kohoaa miehissä eri pohjalta. Peter Loginan rakkaus maahan vie kansaa vastaan, mutta Karl liittyy kansaan – ja hänen tulevaisuus vaikeuksien uhallakin.
Kirjailijan luoma kuva murrosajan ihmisistä on kaikkea muuta kuin kaavamainen. Loginan vanhaisäntä on taipumattomuudessaankin inhimillisesti ymmärrettävä ja traaginen hahmo, Karl taas nuoruuden uhmassaan usein jyrkkä ja taitamaton. Loginan kasvattityttären Maretin kiintymys Karliin ja toisaalta Uiboon, kansanvallan vastaisissa salahankkeissa puuhailevaan kaupunkilaismieheen, on kuvattu tarkalla ihmissielun tuntemuksella, samoin Karlin ja Lainen, mökintyttären, rakkaus. Monista elävinä piirtyvistä henkilöhahmoista jää mieleen vielä Loginan hiljainen ja avuton Sass-renki, joka haluaa elää rauhassa kaikkien kanssa, mutta joutuu tapahtumien kehittyessä kohti jännittävää loppuratkaisua kauhistavan murhatyön uhriksi.

Pakiautomaati 1–2 p Tule ise järele*Hinnad kehtivad veebipoest ostmisel; kauplustes võivad hinnad erineda
Detailid
- Alapealkiri
- Romaani
- Autor
- Rudolf Sirge
- Aasta
- 1961
- Kirjastus
- Kansankulttuuri
- Keel
- soome
- Köide
- Kõva kaas
- Lehekülgi
- 528
- Tõlkija
- Ellen Noot
- Mõõdud
- 210 × 145 mm
- Kaal
- 750 g
- Artikkel
- R0173468
- Märksõnad
- eesti romaanid, maa ja rahvas