Tulen maasta, jonka nimi on Viro
Lennart Meri · Otava · 1995

Tulen maasta, jonka nimi on Viro
Lennart Meri · Otava · 1995
Lennart Meri on ensimmäinen vapaissa vaaleissa valittu Viron tasavallan presidentti sodan jälkeen; hän on noussut Viron uudelleensyntymisen symboliksi niin kotimaassaan kuin ympäri maailmaa.
Tähän kirjaan on koottu hänen näkemyksiään niin kansastaan kuin maansa taloudesta, kulttuurista, ulkopolitiikasta ja laajemminkin Euroopan tulevaisuudesta. Lennart Meren puheet sekä Seppo Kuusiston tekemä haastattelu valaisevat Meren politiikkaaa ja näyttävät ne vaikeudet, jotka pienen maan on ollut voitettava ponnistellessaan tuntemattomuudesta uudelleen maailmankartalle.
Meri on myös säkenöivän tyylin hallitseva kirjailija, joka osaa löytää oikeat sanat puhuessaan kansalleen sen vaikeimpina kohtalonhetkinä.

Pakiautomaati 1–2 p Tule ise järele*Hinnad kehtivad veebipoest ostmisel; kauplustes võivad hinnad erineda
Detailid
- Autor
- Lennart Meri
- ISBN
- 9511137840
- Aasta
- 1995
- Kirjastus
- Otava
- Keel
- soome
- Köide
- Kõva kaas
- Lehekülgi
- 256
- EAN
- 9789511137849
- Tõlkija
- Juhani Salokannel
- Mõõdud
- 205 × 170 mm
- Kaal
- 520 g
- Artikkel
- R0217068
- Märksõnad
- eesti presidendid, presidentide kõned, sõnavõtud