Romaan kirjeldab esimesi sõjakuid 1941. aastal Eesti territoriaalkorpuse reavõitleja silmade läbi. Hoolimata talutud raskustest ja segadustest sõja algul, kaotustest, mis mõnel juhul olnuksid välditavad, ja alusetuist kahtlustusist suudavad teose põhilised tegelased hetkesituatsioonist üle olla, asjade käiku õigesti lahti mõtestada ja säilitada elujaatava hoiaku ka rasketel hetkedel.

Teosta pidetään merkittävimpänä eestiläisenä romaanina, mitä toinen maailmansota on synnyttänyt. Se puhuu kipeistä asioista, joista Neuvosto-Eestin kirjallisuus on kauan vaiennut, läpikulkumaaksi joutuneen Eestin asukkaiden kohtaloista, Neuvostovallan epäluuloista, valintojen vaikeudesta.
Tapahtumat keskittyvät saksalaisten kesän 1941 suurhyökkäykseen Baltiaan ja sitä seuranneeseen neuvostoarmeijan perääntymiseen. Teos seuraa eestiläisen tykistörykmentin vaiheita puna-armeijan mukana, kuvaten tapahtumia tavallisen rivimiehen näkökulmasta. Romaanin kertojaminä on nuori Jaan Tamm, puna-armeijan hyvä eestiläinen sotilas, joka huolimatta uskollisuudestaan puna-armeijalle tuo ajoittain esiin skeptisismiään. Jaan Tamm kaatuu heti sodan alussa ja hänen kuolemalla lunastetun «ajattoman tarkastelupaikkansa» kautta teos laajenee ohi ensimmäisten sotakuukausien muodostaen kuvaa siitä, miten erilaisiksi virolaisten elämän vaiheet saattoivat muodustua sodan johdosta.
Peegelin asenne on kiihkoton ja sovinnollinen, hän ei halveksi ihmistä, vihollistakaan. Sodan arkipäivän ankeutta ja ihmiskohtaloiden traagisuutta lieventää kirjan huumori.
«Kaaduin ensimmäisenä sotakesänä» ilmestyi Virossa 1979 ja se on saanut Viron SNT-n valtionpalkinnon.