Minavormis meenutused armastuse otsimisest.

«Ja juuri silloin venäläiset tankit tulivat yhtäkkiä Taaranlinnaan. Tuli väkivalta. Tuli valhe.
En voinut uskoa, että se, mitä tapahtuu, on totta, enkä jääräpäisesti halunnut tunnustaa julmaa nykyisyyttä. Kouristuksenomaisesti pidin kiinni nuoruuteni illuusioista. Elin romanttisissa unelmissa ja päätin puolustaa niitä hinnalla millä hyvänsä. Haaveksin ideaalisesta rakkaudesta, joka tulee elämääni vain kerran ja jää luokseni ikuisesti. Haaveksin vienon runouden ja puhtaan musiikin luomisesta. Ja haaveksin siitä, että meidän oma pieni ja vapaa maamme jäisi vapaaksi ainiaan. Minusta tuntui, että tankit ovat vain lyhyt paha uni. Mutta tankit jäivät ja vaikka kuinka hangoittelin pahaa todellisuutta vastaan, elämä oli elämää ja siitä tuli armottoman ankara.
Minä-muoto, jonka valisin aloittaessani kirjoittamisen, oli rohkea päätös, kun kyse on sellaisesta intiimistä aiheesta kuin rakkauden etsiminen. Mutta miksi ei voisi viidenkymmenen vuoden kuluttua menetyksiä pelkäämättä etäältä katsojana ystävällisesti myhäillä itselleen ja suhtautua inhimillisellä myötätunnolla omaan onneen ja onnettomuuteen.
Mutta haluaisin, että meidän taas vapaan maan pojat sekä tytöt olisivat yhtä rehellisiä ja vilpittömiä ja sielultaan puhtaita kuin kerran olimme me – silloisen Eestin nuoriso.
Ottniell Jürissaar