Suomenkielisen lyriikan merkittävin murros tapahtui toisen maailmansodan jälkeisessä muuntuneessa henkisessä ilmapiirissä. 1950-luku merkitsi perusteellista runouden ilmaisukeinojen ja sisällön uudellenarvioimista. Uudelle käsitykselle todellisuudesta haettiin muotoa sekä suomalaisen perinteen että eurooppalaisen modernismin suunnalta.
Tämän teos keskittyy selvittämään juuri tätä murrosta.