1920- ja 1930-luvun Itämerta voi hyvästä syystä kutsua myös Viinamereksi. Raimo ja Risto Pullatin teos luo kokonaiskuvan tuolloisesta Viron ja Suomen välisestä pirtun salakuljetuksesta ja valottaa ilmiötä ja sen aiheuttamia kulttuurivaikutuksia myös muiden Itämeren-maiden kannalta.

Pirtun salakuljetusta tarkastellaan teoksessa ensimmäistä kertaa yhtenä kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden ilmenemismuotona. Pirtukuninkaiden suhteet poliitikkoihin ja lainvalvontaviranomaisiin aiheuttivat kieltolain aikana laajaa korruptiota. Amerikkalaisella tasolla oleva mafia jäi syntymättä vain siksi, että Itämeren piirissä rahaa liikkui tuntuvasti vähemmän.

Ankaraa alkoholipolitiikkaa noudattavien pohjoismaiden korkeat alkoholin ja tupakan valmisteverot ja Itämeren äärellä sijaitsevien maiden elintasoerot luovat hyvät edellytykset salakuljetukselle myös nykyään. Järjestäytynyt rikollisuus näyttäytyy tänä päivänä ennen muuta huumekauppana. Itämerestä, toista maailmasotaa edeltäneestä Viinamerestä, on tullut mare narcoticum.